Joskus vanhat, vielä jollain tapaa rikkinäiset, haavat aukeavat sydämessä. Tänään oli se hetki, kun Jos sä tahdot niin -biisi alkoi kuulumaan radiosta. Ennen kesää kaikki oli vielä hyvin, oli rakkautta, onnellisuutta, sitä hykerryttävän hyvää olotilaa vaikka muille jakaa. Naurettiin, tanssittiin, halattiin. Oli ne vilkaisut toisen ihmisen silmiin, ne vilkaisut, jotka sulattivat sydämen aina uudelleen ja uudelleen. Oli ihana käpertyä lähelle toista ja tuntea kevyt kosketus. Ne hetket halusi pitää ikuisesti itsellä. Ei, tällaista samanlaista tunnetta en tunne enää koskaan.

Sinä odotit minua pysäkillä, sinun naurava hymysi valaisi koko kurjan sadepäivän pois. Otit syleilyysi, annoit suukon poskelle ja annoit minun unohtaa kaiken muun. Käveltiin käsi kädessä puistoissa, kun kevään ensimmäiset kukat nostivat päätään, ja kun aurinko kosketti lämmöllään.

Kyseinen laulu oli sinun ja minun. Muistan, kun lauloit sitä minulle ääni väristen ja minulta vierähtivät kyyneleet pitkin poskia. Sinä pyyhit ne pois. "Rakkaustarina kuin elokuvista", ajattelin ja hiljaisesti hymyilin aamun ruuhkissa, kauppajonoissa ja suurimman osan työpäivää.

Tarina ei kuitenkaan jatkunut. Joku meni vikaan. Olisi itsekästä sanoa, että se oli sinun syysi. Ei ollut, vaikka niin olet saanutkin kuulla. Minä en ollut syytön, myönnän sen hiljaa. Sanoin sinulle, että en odota soittoasi. Minä odotin. Sanoin, etten halunnut enää kuulla sinusta. Minä halusin. Sanoin, etten haluaisi sinua nähdä enää. Salaisesti minä halusin.

Pala on kurkussa ja silmät vuotavat. Nenäliinat ovat olleet käytössä parin viime kuukauden ajan. Saatan tyrskähdellä hiljaiseen itkuun kauppajonossa, huokaista syvään työpaikalla ja valua mietteisiin aamuruuhkassa niin, että minun täytyy taistella itseni liikkumaan eteenpäin. Tekisi mieli parahtaa itkuun välittämättä kenestäkään ja antaa itsensä olla heikko muiden silmissä. Päästää suru vähitellen pois.

Sydän palaa takaisin paikoilleen, ehkä hieman rypistyneenä kuin aiemmin. Se paranee hitaasti ajan kuluessa. Kärsimättömyys on viedä vallan, ja haluaisin saada uuden, entistä vahvemman mahdollisimman nopeasti. Surua en jaksaisi kestää, vaikka tiedän huomisen olevan taas parempi kuin tämän päivän. Ehkä joskus olen sinut unohtanut, ehkä joskus nimesi ei enää saa minussa tunnevyöryä. Minun täytyy vain odottaa.

En voi tähänkään jäädä.